Keväällä ei pitäisi kuolla

Mietin yksinäisyyttäni paljon, liikaakin usein, sillä olen liian usein yksinäinen.

Sitä ei muut huomaa, tai huomaavat mutta eivät välitä.

Kävi mielessä monta asiaa.

Olen elänyt ihan hyvän elämän. En halua kuolla, mutta ei ole syytä elääkään.

Usein on tuntunut että kaikki oli jo nähty.

Todellakin! Täytän pian 53 vuotta. Koskaan en ole ollut naimisissa eikä minulla ole lapsiakaan.
Mitä sitten?

Ei mitään.

" kunnon mies ei jätä työtään kesken ".
Kyllä minä voisin jo jättää kaiken kesken. Antaa vain olla, heittää käsistä pois, luopua ja luovuttaa. Lopettaa yksinäisyys jättämällä kaiken.

Itsemurha? En minä sellaista mieti, enkä ajattele! Ajattelen vain sitä että ei enää erityisesti ponnistelisi pysyäkseen elossa, vaan antaisi jo vihdoin päänsä painua, luonnollisesti, kuiskaisi vain etten enää jaksa enkä tunne palavaa halua jaksaakaan.

Syöpä on mahdollisuus. Jos vain jättää hoidot ottamatta, pääsee aikaisemmin pois, saa luovuttaa ja nukkua vain pois. Luonnollisesti.

Miettinyt joskus, mikä oli syy kun Juice Leskinen jätti hoidot? Vetosiko tosiaan siihen että ne tekivät niin kipeää?

Vai katsoiko tilanteen olevan sopivan antaa vain olla, kun kaikki on jo tehty, elämä on tullut valmiiksi.

Minunkin elämäni tuntuu olevan tulleen valmiiksi. Jatkuva yksinäisyys on usein raskas taakka ja suuri suru.

Ei kelvannut kenellekään, jäi yksin.

Voiko kuoleman kieltää?

Jos tikku on sormessa, katoaako tikku jos kieltää sen olemassa olon?

Eiköhän se tikku silloinkin ole sormessa vaikka sen kieltäisi, tai ellei sitä huomaisi.

Näin voi päätellä että rakkaus on olemassa, vaikka sitä ei tunnistaisi tai tunnustaisi.

Kiva olisi olla rakastettu, tai edes pidetty, edes sen verran että sen huomaisi!

Joillekin se riittää, joillekin sekään ei riitä. Ihmiset ovat erilaisia. Yksiköltä.

Minulle on aivan sama kuolenko syöpään vai en, johonkin kuitenkin kuolen. Valehtelisin jos väittäisin etten olisi lainkaan huolestunut. Vaikka en asiasta juurikaan piittaa. Mutta jos tikku olisi sormessa, yrittäisin ottaa sen pois! Eikö ole yhtä luonnollista että syövän yrittää saada pois?

En ole keksinyt yhtään syytä kieltäytyä hoidoista, vielä. No eihän ne ole vielä edes alkaneet, vai ovatko alitajunnassa jo käynnissä?

Jos hokee koko ajan: minulla on syöpä, ruokkiiko se syöpää? Ehkä?

Parempi olla ajattelematta koko asiaa. Olla kuin tikku ei olisikaan sormessa, unohtaa se, kuin sitä ei olisi olemassakaan. Käydä ne hoidot, muutoin olla kuin ikinä olisi kuullutkaan mistään syövästä, tikusta tai kuolemasta.

Mutta rakkautta ei voi kieltää, paitsi ellei sitä tunne tai tunnista.

Muistutus kuolevaisuudesta

Syöpä, ei minulle sellaista pitänyt koskaan tulla!

Kävin miettimään tuota. Onneksi ei ollut sydänkohtaus eikä aivohalvaus!
Kait sellaisetkin saattaa saada koettavakseen, ellei huomaa ajoissa kuinka omat elämäntavat usein vaikuttavat terveyteen.

Lienee korkea aika jättää tupakointi, jottei kaikkea tarvitsisi sentään kokea.

Syöpä ei löytynyt keuhkoista, vaan elimistöstä. Jotenkin mietti tuota ihmeissään, ensin huomaamatta jotta kyllä sen keuhkoistakin vielä löytää, ellei lopeta tupakointiaan.

Miksi jotkut ihmiset leikkivät tuurillaan, tai terveydellään? Minäkin.
Enkä silti osaa vastata tuohon kysymykseen.

Rutistus

Katson edessä olevaa.

Kuusi purkkia lääkkeitä. Voi sanoa, saa syödä lääkkeitä. Saisi, jos vain ottaisi, minulla on oikeus siihen.

Olen ollut kolme vuorokautta ilman lääkkeiden käyttöä. Minulla on halu saada tuntea mille kehossa tuntuu ilman lääkkeitä. Syöpä ei ole kivuton. Sen voin jo todeta!

Ennen kuin kivut yltyvät liian suuriksi, otan kyllä pillerit! Jo nyt kivut ovat ikäviä ja ilkeitä. Se on pakko myöntää.

Yritän kestää. Ymmärtämättä miksi haluan tuntea kehoni kivut. Se on ehkä samaa luonnollista uteliaisuuttani, joka laittoi tutkimaan asioita, että oppisi ymmärtämään.

Opinko? Joitain asioita kyllä, joitain en sittenkään.

Ihmisseura olisi nyt hyväksi. En polttaisi niin paljoa tupakkaa kun olisi juttuseuraa. Tänäänkin polttanut jo yli 30 tupakkaa. Yksinäisyyteen.
Ihan typerää, mutta yksin on joskus kurjaa olla. Vaikka olen harjaantunut siihen, oppinut olemaan.

Nimen vaihto niin. Turhaa ehkä niin. Mikään ei muutu kuin nimi. Uudelleen ei saata aloittaa. Sama paska vanhassa paketissa, uudella nimellä, mitä siitä on hyötyä?

Paranemista seura edistää, ei yksin jääminen asiaa paremmaksi tee. Yksin jätetty on kuin jätetty kuolemaan.

Mutta minä elän vieläkin!

Rikki revityt

Usein käymme rantaan, virralle veen, joen Vantaan. Jälkemme jäävät sen santaan, muistoja nuo onnen retket antaa, yli synkkien hetkien kantaa

Runoni vuodelta 2006

XxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxX

On helppo olla urhea rauhan hetkellä. Mutta kun pauke alkaa, harvasta on sankaritekoihin.

Vieläkö jaksan uskoa rakkauteen?
Saatanko enää luottaa johonkin?
Joko olen menettänyt kaiken toivoni?

Tule, kun olet valmis! Mutta älä odota minun olevan.

Niin on tarve kirjoittaa! 
Näin vanhan laumanjohtajan uupuneen, oli menettänyt voimat ja mahdin. Hiljainen mies, oli vahva johtaja. Nyt puolivarjo entisestään.
Helposti kirjoittaisin runoja ja tarinan hänestä. Isäni. 

Tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. 
Se on vaikeaa ja työlästä. Mutta tärkeää. Miten pieniksi paloiksi tuleekaan ensin särkyä, ennen kuin saa tulla ehyeksi?

Voisin juoda itseni kunnon humalaan! Rahasta se ei kiinni ole! En vain tahdo juoda. En edes ymmärrä miksi en?

Kadonnut päämäärä. En tiedä milloin sen hukkasin.
Ennen oli selvää ja kirkasta. Enää vain pilviverho ja harmaa taivas. Missä on majakka?

Minä rakastan minua. Minä rakastan sinua. Sinä rakastat sinua. Mutta, saatatko rakastaa minua?

Kauas pois jonnekin.

Kaiken pois antaminen ja luopuminen helpottaa ja selkeyttää, siitä on ennestään kokemusta.

Tuntuu että koko elämäni olen odottanut. Milloin mitäkin. Se on turhauttavaa pidemmän päälle, monesti ajan tuhlaamistakin.

Sitten vain pillit pussiin ja lakata odottaminen. Ehkä lopulta sitten pääsee perille.

Helpompaa olisi jos osaisi kieliä, helpottavaa olisi mikäli olisi paljon rahaa. Silti on tarve lähetä, kun ei se täältä löydy mitä toivon löytyvän.

Nuoruuden jo mentyä

          Kun olen juureton
                  Saavutko,
istuttamaan minut tähän maahan
jotta saatan juurtua rauhassa.

Kun kasvan, suon varjoni sinulle
mutta myös luon suojan
       maailman tuulia vastaan.